Benalmàdena

Benalmádena on pieni paikkakunta Fuengirolasta Málagaan, eli itaan pain muutama junapysakki. En uskonut sen olevan sen erilaisempi kuin Fugenkaan, mutta yllatys yllatys, se osoittautuikin paljon kauniimmaksi ja espanjalaisemman oloiseksi! Rantakatu oli taynna musiikkia, ihmisia ja erilaisia ravintoloita ja Heladerioita, eli jatskipaikkoja. Soinkin sita kulkiessani noin kolme jaateloa..

Ei autotieta vieressa, vain meren pauhu ja haitarin sointi, seka valkoisia ja koristeltuja taloja, ah miten kaunista! Tietenkaan en ottanut siita yhtaan kuvaa..

Matkalla rantaan tormasin odotetusti kuuluisaan Lintupuistoon, jota lahdin hakemaankin. Se oli myoskin positiivinen yllatys: se on valtava, ja hyvin lahella mielikuvia paratiisista, ja kaiken lisaksi ilmainen. Kasvillisuus on varikasta ja trooppista, mutta seasta loytyy romanttisia pikku vesiputouksia ja lammikoita, joissa uiskentelee sorsia, hanhia seka monenmoisia lintulajeja, kaikki sopusoinnussa keskenaan. Puskista loytyi kaneja puputtamassa vihreaa nurtsia. Tonteilta loytyi myos kukkoja, jotka kiekuivat melkein lakkaamatta. Niita oli ympari puistoa, samoin kuin kanoja. Palmupuiden alla chillaillessa ne olivat melko outo naky.Tietysti puistossa oli myos leikkipaikka lapsille, seka pari kioskia terasseineen. Kauempaa loytyi myos emu- seka passiaitaus. Passit - tai oinaat? - olivat myos hassuja, ne jatkuvasti hiukan pokkivat toisiaan, eivat taistelleet, mutta eivat antaneet toistensa olla rauhassakaan, vaikka tilaa olisi kylla ollut enemmankin.

Kaikkien naiden elukoitten jalkeen minulla oli viela sellainen fiilis, etta vitsi ois kiva menna Sea Lifeiin. Alunperin tarkoitus oli menna leffaan, mutta koska se on tehty englannin kielta haluavalle niin vaikeaksi, ja koska aurinko alkoi aamulla yhtakkia paistamaan, suunnitelmat muuttuivat. Nyt olin viettanyt auringossa paistatellen jo niin kauan, etta alkoi olla tylsaa ilman virikkeita. Suuntasin siis matkani kohti Benalmadenan Sea Lifea.

Se on about saman kokoinen kuin Linnanmaen versio, mutta paljon kuulimpi. Hieno kokemus voi johtua siitakin, etta olin koko paikan ainoa asiakas, silla sulkemiseen oli 45 minuuttia. Ihanaa, ei tarvitse odottaa, etta kiljuvat lapset vaistyvat tielta, ei ruuhkaa, vain mystinen musiikki ja mageet elukat! Siella oli piste, jossa sai kosketella kaiken maailman merenelavia, joista useimmat nayttivat niin epamaaraisilta, etta olisi voinut luulla niiden olevan vaarallisia. No ne olivatkin limaisia (paitsi meritahdet) ja oudon tuntuisia.. Mut oli mageeta! Siina oli sit opas, joka kerto niista kaikkea mahdollista. Tietysti ma vaitin osaavani espanjaa, joten en ymmartany mitaan mita se nainen kertoi, mutten voinut sanoa etten ymmartanytkaan. Ehka ihmiset ovatkin niita omituisia otuksia eika merenelavat.

Siella tuli vastaan myos tama siisti oktopussi, joka ensin uiskenteli ylos alas allasta ja muodosti lonkeroillaan torkeen hienoja kuvioita. Jonkun ajan kuluttua se asettui aloilleen, aivan ilmiselvasti katsoi minuun ja kysyi: "What's up, dood?"

Seuraava allas naytti olevan tyhja. Lahestyin sita, ja aloin etsimaan sielta jotain.. Jokin hahmo seinamalla.. Kohta jo haukoin henkeani! Suurin mustekala, minka olen koskaan nahnyt - melkein mun kokoinen! Uskomaton. Naytti ihan silta Pirates of the Caribbean pahikselta.

Aamulla, kun saa oli viela synkan pilvinen, kavimme Heidin kanssa ikkunastani nakyvalla El Torolla. Taival oli kivinen, piikikas ja hikinen, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen! Ja olisimmehan voineet kiiveta sita loivempaakin reittia (joka nakyy kuvassakin)... Mutta valitsimme juuri sen jyrkimman nousupaikan. Nakymat olivat kaupungin (tai kaupunginosan) yli, ja tuuli, samoin kuin fiilis, oli sen mukainen.