Gibraltar - The Little Britain

Eilen herasin aikasin aamulla ja valmistauduin lahtoon Gibraltarille. Olin varmaan aika harvinainen naky kaduilla, kun juoksin henkihieverissa pysakille epavarmana siita ehtisinko bussiin. Vielakin kykenemattomana rentoutumaan odotin hermona bussia, joka ottaisi minut kyytiin. Eka bussi ei huolinut. Toinen huristi ohi. Kolmas kerta toden sanoo!

"In the right company"

Matka kesti kaksi tuntia. Bussi pysahtyi useamman kerran ottamaan lisaa ihmisia kyytiin seka yhden kerran parinkymmenen minuutin kahvitauolle huoltoasemalle. Siella huomasin ensimmaisen kerran, etten ollutkaan ainoa nuori talla matkalla.. Eras komea mies valaytti minulle hymyn. :)

Huomasin myos matkan aikana, miten paljon nautin yksin matkustamisesta! Samalla taas tajusin, miten paljon musiikki minulle merkitsee. En ollut ehka kahteen viikkoon kuunnellut musiikkia, ja olin stessaantunut, artynyt, ja valitin joka asiasta. Minun ei tarvinnut tehda muuta kuin laittaa kuulokkeet korville ja valita soittolistasta biisi, niin olin huippufiiliksissa! Olin pitkasta aikaa todella onnellinen ja hyvalla tuulella, niin etta se tuntui mahan pohjassa asti! Jotkut saavat itsevarmuutta laittamalla korkokengat jalkaan - mina saan sita musiikista.

Matka jatkui, ja saavuimme Gibraltarin tullille. Gibraltar on Brittien siirtomaa, joten sinne paastakseen tarvitsee passin, jonka ihmeen kaupalla muistin ottaa mukaan. Meidan ei edes tarvinnut nousta bussista, vaan poliisi tuli sisaan vilkaisemaan kaikkien passeja.

Vihdoin saavuimme bussiasemalle, ja opas pyysi meita palaamaan kahden maissa takaisin, jolloin aloittaisimme kiertueen vuorilla. Aurinko oli noussut korkeimmilleen, ja helotti kirkkaalta taivaalta, vaikka paivaksi oli luvattu puolipilvista. Upeaa! Nyt saimme pari tuntia vapaata aikaa kaupungilla. Vilkuilin hetken, josko nakisin erasta henkiloa lahettyvilla, jotta voisimme "sattumalta" vaikka paatya samaan puljuun syomaan, mutta koska en spotannut hanta heti, lahdin suunnistamaan kohti kaupunkia. Yritin etsia maamerkkeja, jotta loytaisin takaisin - ihan kuin Gibraltar olisi niin suuri, etta siella voisi eksya. Gibraltarilla on n. 32 000 asukasta, joista n. 90% puhuu espanjaa, vaikka myos englanti on virallinen kieli. Valuuttana on punta, joten kannattaa maksaa tasarahalla. Maa on toiminut ennen sotilastukikohtana ja linnoituksena, ja siella asuu edelleen paljon englantilaissotilaita. Sielta loytyy paljon toisen maailmansodan aikaisia muistomerkkeja.

Koko kaupunki on kuin pikku Britannia, sielta loytyy kaikki samat muotiliikkeet ja fish&chips -ruokapaikat, ja jopa Little John, pienempi vastine Big Benista. Se on taynna pienia kujia ja vanhoja rakennuksia, seka hieman Suomenlinnaakin muistuttavia kiviportaita ja raunioita. Aivan hurmaava kaupunki, ja tyydytti ikavani Englantiin. Soin maailman parhaat fish&chipsit Cannon barissa, joka on ilmeisesti ollut Lonely Planetinkin suosittelema paikka.

No matkalle otin viela jaatelon. Olen ottanut kayttoon filosofiani "jaatelo paivassa pitaa kesan lahella". Takaisin bussilla katseemme taman salaperaisen tatuoidun miehen kanssa kohtasivat jalleen, ja kun astuin bussiin, han seurasi. Olisi ehka ollut hauskempaa, jos emme olisi koskaan vaihtaneet yhtaan sanaa, silla kun han sanoi minulle ensimmaiset sanansa, ne olivat saksaksi. Kun sanoin, etten osaa saksaa, han oli selvasti pettynyt - yhta pettynyt kuin mina. Kavi ilmi, etta han ei osannut englantia paljon yhtaan, eika hanella oikeastaan ollut paljon sanottavaakaan englanniksi. Ranskaakin olisi osannut, mutta ei mitaan samoja kielia kuin mina. Tyydyimme loppupaivan vaihtamaan muutaman sanan small talkia ja hymyilemaan toisillemme, mutta muuten han viihtyi paremmin muiden saksalaisten kanssa jutellessa. Hoh.

No ei se mitaan. Mielenkiintoisempia keskusteluja kavin eraan vanhan matkaajan kanssa, joka osasi sujuvasti englantia, joten pystyin hanen kanssaan kertaamaan paivan kokemuksia, seka elamankokemuksia samoin. Han oli suloinen saksalaismummeli, joka oli polkenut Euroopan halki pyoralla ja ollut toissa muun muassa Englannissa ja Uudessa Seelannissa. Suositteli minulle Sevillaa tai Granadaa, koska oli huomannut saman kuin mina: koko Andalucian rannikko on pelkkaa turismia.

Kiertue vuorille alkoi, ja meilla oli maailman hauskin opas, Miguel, joka heitti huulta aina spiikkien valissa. Hauskin kiertoajelu koskaan, ja se on todella paljon ottaen huomioon etta juonnot olivat myos saksaksi, joka kuulostaa mielestani kielen raiskaamiselta.

Ensin kavimme pienella luodolla, jossa oli majakka ja kaukoputki. Sielta naki Afrikkaan asti! UuuuUUUuu...

Seuraavaksi kavimme pienessa tippukiviluolassa, jolta odotin aika paljon, silla olin viimeksi riparilla Israelissa nahnyt yhden upean luolan. Olihan se hieno, mutta pienempi kuin odotin. Niskaani satoi stalagmiittia, ja kamerastani loppui muisti, joten anti jai vahan niin ja nain kuvia samalla selatessa ja poistellessa. Sisalle luolan uumeniin oli rakennettu konserttisali, ja mietinkin, etta olisi ollut paljon hienompaa saada kuulla siella joku musiikkiesitys kuin vain kavella luolan lapi siina kymmenessa minuutissa.

Seuraavaksi menimme tapaamaan "Miguelin perhetta", eli apinoita. No sekin oli hienoinen pettymys, silla paikka oli tien varressa ja apinoita oli vain muutamia, vaikka hauskojahan ne olivat. Niilla oli nimetkin, paajehu oli laiskana makoilemassa, pikkuapinat juoksentelivat ympariinsa ja leidit istuskelivat aidalla. Meita varoitettiin useasti, etta apinoita ei saa ruokkia eika koskettaa, jotta ne eivat kavisi aggressiivisiksi. Yksi olikin jo saanut saalista.. Ja kylla ma hieman pelastyin, kun yksi pikkuapina alkoi yhtakkia raakya kovalla aanella, ja juoksi kohti kunnes kaantyikin kiipeamaan aidalle. Hetken tilannetta seurattuani kavi ilmi, etta sehan vain kiljui aidilleen kuin uhmaikainen konsanaan, ja rauhoittui vasta, kun aiti suostui sita halimaan ja putsailemaan. Sopo naky! Ja kohta sielta tuli isakin seuraan, aitia nylkyttamaan. Ei niin sopoa.

Nakyma rotkon yli merelle oli kylla hienompi silti.